Puistolan omakotitaloalueen laidalla kulkee soratie, jonka takaa alkaa tuuhea metsä. Metsän laidalla on rivi tiilitaloja. Rivitalon sisäpihalta kävelee iloinen nainen kädessään sakset ja valtavat kirkkaankeltaiset tulppaanit. Stailisti-suunnittelija Lela Louhio on onnellinen, sillä lopputalven harmaudessa ostetun kodin piha on puhjennut valtoimenaan kukkaan.
Miten löysitte tämän asunnon?
Muutimme Puistolaan kolme vuotta sitten ja päätimme, että tästä talosta emme lähivuosina muuta. Taloyhtiö ei kuitenkaan tuntunut meille omalta. Aloitimme uuden kodin etsinnän.
Meni vuosi ja korona iski, silloin laitoimme etsinnän jäihin. Tyttäreni ei kuitenkaan ollut samaa mieltä. Hän halusi isomman huoneen. Joku voisi kuvailla, että tyttärelläni on terve, joskin hieman pakkomielteinen suhde Oikotiehen – hän siis selaa myytäviä asuntoja harrastuksekseen. Silloin tällöin saamme mieheni kanssa linkkejä kohteisiin. Viime keväänä saimme linkin tähän asuntoon. Koska olimme päättäneet lopettaa etsinnän, emme edes avanneet linkkiä. Kolmannen viestilinkin jälkeen annoimme asunnolle mahdollisuuden. Menimme kävelylle kilometrin päässä sijaitsevalle talolle, koska meillä ei ollut parempaakaan tekemistä. Soitimme välittäjälle ja sovimme näytön samalle iltapäivälle. Ajattelimme, että siten saamme tyttäremme hiljenemään. Päästyämme näyttöön ymmärsin, että tyttäreni obsessio oli syntynyt syystä. Soitimme pankkiin samana iltana. Lapseni löysi meille unelmiemme kodin. Ja hän sai talon isoimman huoneen.
Mikä oli sinun ensimmäinen reaktio asunnosta?
Ensiajatukseni oli, että ”Damn, rakastan tätä kotia! Miksi edes suostuimme tulemaan, tästä ei ole enää mahdollista perääntyä!”.
Kiinnitin heti eteisen kynnyksen ylitettyäni huomiota tilan valoon, olin myyty. Asunnon arkkitehtuuri puhutteli minua suuresti – parhaimmillaan tilassa on seitsemän metrin huonekorkeus, ikkunoita on kaikkialla, ja valo pääsee kulkemaan tilassa useassa tasossa ja avonaisten portaiden läpi kauniisti. Saamme ihailla olohuoneeseen muodostuvia prismoja kevään alusta syksyyn loppuun.
Minkälainen sisustaja olet?
Minulla on taipumus olla hyvin spontaani – ihastun helposti ja saatan hankkia rakastamani asian heti. Olen ehdottomasti tunnepohjainen sisustaja, mutta olen opetellut hillitsemään itseäni ja vuosien saatossa minusta on tullut vaativampi materiaalien ja laadun suhteen.
Kotini ei myöskään ole matchy-matchy, mutta kaikella on intuitiivinen suhde keskenään. Kokonaisuus koostuu sattumista ja epätavallisista yhdistelmistä. Se sopii meidän tyyliimme. Olen myös suunnittelijana sellainen – olen kotoisin toisesta maasta, joten suhteeni suomalaisiin brändeihin ja tuotteisiin on erilainen. Minun juureni eivät ole täällä. Ehkä tästä syystä tykkään erilaisista tyyleistä.
Kuvailisin sisustustyyliäni tasapainotteluksi uusien ja vanhojen, perinteisten ja modernien asioiden välillä. Tyylini on jokseenkin monivivahteinen ja kirjava. Tykkään siitä, että kodistani näkee, ettei se ole skandinaavinen koti.
Millainen suhde sinulla on väreihin ja miten käytät värejä?
Minulla on syvä, voimakas ja avaramielinen suhde väreihin. Minulla on muutamia väripaletteja, joihin nojaan. Jos kuuntelisin vain tunteitani, valitsisin pelkästään 50- ja 70-lukujen kirkkaita, iloisia värejä. Yritän kuitenkin tietoisesti sekoittaa niitä moderneihin neutraaleihin väripaletteihin, etten mene liian retroon tai vintageen tunnelmaan. Pidän itseäni kontrollissa.
Onko sinulla lempiväriä?
Keltainen on ikuinen lempivärini. Mutta sen sävy ja laji vaihtelee. Viime vuonna se oli täyteläinen sinapinkeltainen, nyt olen hyvin rakastunut kirkkaaseen Miami Vice -keltaiseen. Sen lisäksi minulla on vuosittain vaihtelevia kausisuosikkeja – tällä hetkellä se on kirkas, vaalea baby blue. Yhdistettynä keltaiseen.
Mikä inspiroi sinua juuri nyt?
Koronan ja kiireisen elämäntilanteeni takia oma kotimaani ja sen kulttuuri ovat paljon mielessäni. Sosiaalinen eristäytyminen ja etäisyys vievät ajatukseni jatkuvasti Brasiliaan. Tällä hetkellä kaikki mikä liittyy meidän kulttuuriimme, kansanperinteisiimme, musiikkiimme, Brasilian upeaan maaseutuun, sen kiireiseen pääkaupunkiin, luontoon ja ruokaan inspiroi minua valtavasti. Kriisitilanne on tuonut brasilialaisuuteni ihan uudella tavalla esille.
Lasitaiteilija Ingegerd Råmanin ajatus siitä, että tarvitsemme aikaa ja tilaa luodaksemme jotain uutta resonoi minussa valtavasti. Olen huomannut, että kaikista parhaat päätökset syntyvät hiljaisuudesta – siitä, että katsot ja tunnet mitä ympäriltäsi löytyy. Hiljaisuudessa ymmärrät mitä esineillä ja tiloilla on kerrottavanaan. Nopeus ei ole valttia mitä uuden luomiseen tulee. Tämä pysähtymisen eetos inspiroi minua juuri nyt.
