Iltapäivän utuinen valo siivilöityy kantakaupungin kortteleiden lomassa ja löytää tiensä leveästä ikkunarivistöstä sisään Roosan ja Micin kotiin. Vanha jugend-talo paljastaa sisältään selkeiden värien kodin, joka tarjoaa juuri sopivan tilan ja tunnelman kutsua ystäviä kylään.
Tilan kaipuu ja rakkaus kantakaupungin arkkitehtuuriin saivat pariskunnan rakastumaan 1900-luvun alussa rakennettuun upeaan Art Nouveau -taloon. Asunnon ostoa seurasi pitkä luovutusaika, jonka aikana Roosa ehti suunnitella tulevan kodin väripaletin sitä haastavinta, eli vaaleaa maalisävyä vaille valmiiksi. Tilaan haluttiin väriä ja syvyyttä, ulkomailta tuttua lämpöä ja rouheutta. Valkoiset seinät eivät olleet vaihtoehto.
“Halusin tänne erilaisia tunnelmia. Minua vierastuttaa ajatus, että värit loisivat automaattisesti levotonta tunnelmaa. Minulle esimerkiksi meidän kirkkaansininen huone on nimenomaan todella rauhoittava, vaikka kaikki seinät ovat maalattu”, Roosa kertoo.
Katselimme vanhan keskustan alueen taloja ja havahduimme julkisivujen väreihin. Kaikki vanhat talot ovat värikkäitä, joten miksei värit olisi sisätiloissakin harmonisia?
Myös ympäröivät talot ja alueen tunnelma vaikuttivat ja rohkaisivat Roosan ja Micin uuden kodin väripalettiin. Kolmion seiniltä löytyy nyt neljää sävyä ja jokainen huone ilahduttaa omalla tunnelmallaan.
“Katselimme vanhan keskustan alueen taloja ja havahduimme julkisivujen väreihin. Kaikki vanhat talot ovat värikkäitä, joten miksei värit olisi sisätiloissakin harmonisia? Värit tuovat kauneutta silmille”, Roosa kuvailee.
Kodin tuntu onkin pariskunnalle paljon enemmän kuin asunnon huoneet ja kodin sisustus. Kotoisa tunnelma löytyy keskustan vanhoista historiallisista kortteleista.
“Nautin suuresti kantakaupungin arkkitehtuurista. Kaunis ympäristö antaa minulle todella paljon. Modernit tai arkkitehtuurisesti minimalistiset alueet eivät ole yhtään minua”, Roosa kertoo.
Pariskunta ihastui asuntonäytössä uuden kotinsa avaruuteen ja läpitalon huoneistoon, johon aiemmat asukkaat olivat tehneet mittavan remontin. Nyt kolmen pienen huoneen tilalla aukeaa iso olohuonekeittiö, ja pitkä ikkunarivistö tuo näyttävän vastapäisen tiilitalon osaksi kodin sisustusta paikantaen kodin pariskunnan rakastamalle kantakaupungin alueelle.
“Meidän oli heti helppo kuvitella miltä meidän huonekalumme ja elämämme täällä näyttäisi. Vierastan ajatusta, että uuteen kotiin muuttaessa kaikki menisi vaihtoon. Remontissa oli tehty paljon samoja valintoja, mitä mekin olisimme tehneet, joten oli ihana päästä keskittymään suoraan sisustuksellisiin asioihin”, Roosa kertoo.
Mietimme pitkään miltä näkymät näyttävät olohuoneesta eteiseen ja toisesta suunnasta sinnepäin. Päädyimme vihreään, koska halusimme selkeän, mutta kuitenkin tarpeeksi neutraalin värin, ettei kokonaisuus riitele keskenään.
Sisustuslehtien ja Pinterestin innoittamana työhuoneeseen valikoitui lämmin sininen maalisävy, joka yhdistettiin valkoisiin koristelistoihin ja näyttäviin yksityiskohtiin. Klassinen sinivalkoinen väripari tuo tilaan pehmeää tunnelmaa ja pientä ylellisyyden tuntua. Luonnollinen vaaleanvihreä kuljettaa käytävän ja eteisaulan läpi toiselle puolelle asuntoa olohuonekeittiön pehmeän pellavaiseen tunnelmaan. Ison tilan vaalea sävy oli Roosalle haastavin sävyvalinta, sillä tilaan kaivattiin pehmeyttä ja lämpöä, mutta samalla sävyn piti luoda luonnollinen paria harmaille keittiön kaapeille ja isolle saarekkeelle. Testailun tuloksena sävyksi valikoitui kevyesti beigeen taittava vaalean sävy, joka sopii kauniisti muiden lämpimien sisustusvärien taustaksi.
“Maalasimme käytävätilan lopulta viimeisenä, sillä mietimme pitkään miltä näkymät näyttävät olohuoneesta eteiseen ja toisesta suunnasta sinnepäin. Päädyimme vihreään, koska halusimme selkeän, mutta kuitenkin tarpeeksi neutraalin värin, ettei kokonaisuus riitele keskenään”, Roosa muistelee.
En ole yhtään skandiminimalisti, vaan tykkään lämpimästä ja kutsuvasta tunnelmasta, johon voi kääriytyä.
Kodin sisustus on muutenkin syntynyt omia mieltymyksiä kuuntelemalla. Micin isoisältä perityt taulut ovat rinnakkain uusimpien löytöjen kanssa, tyyli on sekoitus uutta ja vanhaa, merkityksellistä ja sattumanvaraista, asioita, jotka tuovat pariskunnalle iloa.
“Teen lähtökohtaisesti sillä mentaliteetillä hankintoja, että mikä on meitä ja kestäisi vuosikymmenen päähän. Trendejä on kiva seurata, mutta on hyvä muistaa pohtia ovatko ne todella se oma juttu senkin jälkeen kun trendi vaihtuu. Kaiken ei myöskään tarvitse kantaa tarinaa tai tunnearvoa mukanaan”, Roosa pohtii.
Uuteen kotiin hankittiin uutena vain iso ruokaryhmä, joka pääsee oikeuksiinsa tilavassa olohuonekeittiössä. Ruuanlaittoa rakastavalle pariskunnalle oli ilo tehdä kodistaan yhteisesti jaettu tila, jonne voi kutsua ystäviä illanistujaisiin ja viikonloppubrunsseille.
“En ole yhtään skandiminimalisti, vaan tykkään lämpimästä ja kutsuvasta tunnelmasta, johon voi kääriytyä”, Roosa kuvailee.
Ja siinä pariskunta on onnistunut, kodin tunnelma on juuri niin pehmeä, että iltapäivän pimeyden laskeutuessa tekisi mieli käpertyä sohvan nurkkaan glögilasi kädessä ja kuunnella ystävien kuulumisia yömyöhään.