Vaatesuunnittelija-yrittäjä Florencen ja hänen perheensä matka on kulkenut maapallon toiselta puolelta keskelle Hermannin vihreitä katuja ja 1960-luvun kerrostalokortteleita. Vuodet maailmalla elävät kompaktissa kolmiossa väreissä, materiaaleissa ja koriste-esineissä. Vierailijalle ei jää epäselväksi, että Florence perheineen kaipaa ympärilleen visuaalista stimulaatiota ja tarinoita.
Tavallaan kodin sisustus on yhdistelmä elämän tuomia sattumia ja löytöjä, ja silti samalla kaikella on merkitys ja oma paikkansa. Florence osaa kertoa jokaisen tavaran ja huonekalun historian, jokaisessa tavarassa elää muisto menneestä. “Minulle on hyvin tärkeää, että katsoessani kotini jokaista nurkkaan näen elämäni; asioita, joita olen tehnyt, paikat, joissa olen käynyt – muistot elämästäni heijastuvat nykypäivään. Rakastan myös vierailla kodeissa, joissa eletty elämä on läsnä. En voisi asua kliinissä katalogiasunnossa”, Florence kertoo.
Muistoilla sisustaminen on minulle erityisen tärkeää, kun olen niin kaukana kotoa.
Itseilmaisun kaipuu on johdattanut Florencen perustamaan oman Florence-vaatebrändin ja tuomaan eletyt vuodet osaksi kodin sisustusta. “Syy miksi rakastuin muotiin ja päädyin vaatealalle, on se, että pukeutuminen on ennen kaikkea kommunikoimista maailman ja muiden ihmisten kanssa. Sama pätee kodin sisustamiseen. Kotisi kertoo sinusta ja persoonallisuudestasi paljon; millainen ihminen olet, mitä olet elämässäsi tehnyt ja mistä olet kotoisin. Muistoilla sisustaminen on minulle erityisen tärkeää, kun olen niin kaukana kotoa”, Florence jatkaa.
Läpitalon kulkeva kolmio kuljettaa mukanaan Etelä-Amerikan rannoilta Afrikkaan ja pohjoisen luontoon. Myös kodin huonekalut ovat iloinen yhdistelmä italialaista ja tanskalaista designea, suomalaisen muotoilun klassikoita ja käytännöllisiä perushuonekaluja. Artekin pöytä, Kartellin Masters-tuolit, Normann Copenhagenin Bit-jakkara ja Hakolan turkoosi sohva elävät iloisesti yhdessä. Sisustus on yhdistelmä asioita, jotka puhuttelevat, vievät mukanaan toisiin maailmoihin. “Vaikka Ikea antaisi raamit, taulut ja matkamuistot tekevät kodistamme meidän näköisen ja persoonallisen. Onneksi puolisoni tykkää samoista asioita kuin minä. Sisustamiseemme ei liity mitään kiinnostavaa draamaa”, Florence nauraa.
Brasiliassa sanotaan, että aamuisin pitää katsoa aurinkoon, jotta herää. Täällä Suomessa siihen ei ole kovinkaan usein mahdollisuutta. Tässä on siis minun aurinkoni.
Koti esittelee iloisten sävyjen kauneutta. Tilavan olohuoneen pienesineiden ja värikkäiden huonekalujen taustalle sopii hennosti kellertävä vaalea seinäsävy. Makuuhuoneeseen pariskunta kaipasi kuitenkin potkua. Tosin keltainen ei ollut Florencen suunnitelmissa, kun hän alkoi etsimään sopivaa sävyä. “Ajattelin beigeä tai ehkä sinistä. Keltainen ei ollut tullut mieleenikään, mutta nähdessäni kirkkaan ja voimakkaan keltaisen olin myyty. Rakastuin ensinäkemältä ja ostin purkin saman tien”, Florence kertoo.
Keltainen istuu täydellisesti pienen makuuhuoneen päätyseinään. Valkoiset 60-luvun alkuperäiset kaapit ja muhkeat valkoiset peitot ovat raikas pari iloiselle keltaiselle. Puinen sormipaneli-sängynpääty tuo ryhtiä pieneen huoneeseen. Väri on samaan aikaan kirkas ja rauhallinen, makuuhuoneen tunnelma on miellyttävä, jopa luonnollinen.
“Hämmästyin hieman miten rauhoittava lopputuloksesta tuli. Keltainen ei dominoi huonetta eikä sävy tunnu yhtään liian voimakkaalta. Päinvastoin, janoan sitä vaan lisää, mietin heti pitäisikö kattokin maalata”, Florence nauraa.
Keltaiseen liittyy myös muisto lapsuudesta rakkaassa Brasiliassa: “Brasiliassa sanotaan, että aamuisin pitää katsoa aurinkoon, jotta herää. Täällä Suomessa siihen ei ole kovinkaan usein mahdollisuutta. Tässä on siis minun aurinkoni.”
Aina kun kaipuu kauas iskee, Florence istua alas kirkkaan turkoosille sohvalle ja matkaa taidekirjan sivuilla kauas toisiin maihin.
Itseilmaisun lisäksi Florencelle väreissä on kyse tunnekokemuksista. Eri värit herättävät intuitiivisesti erilaisia tunteita. Ja tietenkin kietoutuvat niihin muistoihin, Brasilian syvän siniseen mereen tai vaikka matkoilla nähdyn talon seinän sävyyn. Nyt mieleen on pinttynyt tummansininen sävy. “Vuosia sitten näin Marokossa Yves Saint Laurentin Jardin Majorelle -puutarhassa koboltinsinisen talon. En ole saanut sitä sinistä mielestäni”, Florence kertoo.
Koti kertoo elämästä maalla ja merellä, vuosista Kanadassa ja unelmista suurkaupungin sykkeessä ja aavan meren rannoilla. Ja aina kun kaipuu kauas iskee, Florence istua alas kirkkaan turkoosille sohvalle ja matkaa taidekirjan sivuilla kauas toisiin maihin.
Tuntuu kuin olisimme käyneet pidemmälläkin reissulla kuin rauhallisella kerrostaloalueella. Pääsemme rappuun saakka, kun Florence juoksee peräämme käytävään; “Kerrottehan jos teiltä tulee koboltinsininen maalisävy!”. Ilokseni sain laittaa Florencelle viime viikolla viestiä – ehkä uusi kirkas tummansininen sävy kuljettaa mukanaan merille ja Marokon muistoihin.
