Kylässä

Bleiserin väristä seinään – kylässä Satu Maarasen kotona

Bleiserin väristä seinään – kylässä Satu Maarasen kotona

Punavuoren kadut ovat tyhjät, ihmiset juovat vielä aamukahveja kotonaan. Samoin myös muotisuunnittelija Satu Maaranen, joka suunnitteli itselleen kodin, jonne tuntuu aina hyvältä tulla takaisin.


Kodissa tuoksuu kukat ja parfyymi. Kukkia on aseteltu hyllylle pieniin Marimekon maljakoihin ja pöydälle isoon Urnaan. On ruusuja, liljoja ja neilikoita. Illalla on tulossa ystäviä syömään. Kukkia olisi vaikkei kaverit olisivatkaan tulossa, ne tuovat väriä neutraaliin sisustukseen.

Marimekon pääsuunnittelijana työskentelevä Satu Maaranen etsi ensiasuntoaan pitkään ja kärsivällisesti. Näyttöjä tuli kierrettyä Kruunuvuorenrannan uudislofteista, Koivusaaren kerrostaloihin. Satu kuvitteli elämää uusilla asuinalueilla, mutta palasi haaveissaan aina Etelä-Helsingin vanhoihin kortteleihin.

“Oli vaikea kuvitella elämääni muualle, kaupunkielämä tuntuu niin luontevalta – täällä on iltakävelyreitit, paljon ystäviä ja uusia ravintoloita”, Satu kertoo.

Koti on minulle ensisijaisesti paikka, jossa pääsen rauhoittumaan ja rentoutumaan. Toiseksi tärkeintä on kokkaaminen eli halusin keittiön, jossa on paljon tilaa pilkkoa kavereiden kanssa

 
Melkein vuoden asuntonäytöissä kiertelyn jälkeen vaaleanpunainen, vuonna 1887 rakennettu talo hurmasi Sadun jo ulkokuorellaan. “Tämä koti oli ensimmäinen, joka herätti minussa heti ihastuksen tunteen ja tiesin, että tämän haluan. Asunnosta käytiin piinaavan pitkä tarjouskauppa ja viimeisen tarjoukseni huusin Malediivien pikkusaarelta uuden vuoden yönä”, Satu muistelee.

Tarjouskaupan jälkeen Satu aloitti remontin, joka kesti vapusta jouluun. Uutena vuotena koti sai kasteensa juhlina ystävien kesken. Ruoanlaittoa rakastavalle Sadulle ystävien kutsuminen ja yhdessä kokkaaminen olivat remonttisuunnittelussa korkealla prioriteettilistalla.

“Koti on minulle ensisijaisesti paikka, jossa pääsen rauhoittumaan ja rentoutumaan. Toiseksi tärkeintä on kokkaaminen eli halusin keittiön, jossa on paljon tilaa pilkkoa kavereiden kanssa”, Satu kuvailee.  

Cover Story 006 ENID – Super pale linen

 

Koti on tosiaankin pehmeine väreineen ja neutraaleine materiaaleinen vastakohta Sadun työpaikan, Marimekon, väririkkaalle ja kuosikylläiselle maailmalle. Sadulle oli tärkeää, että omassa kodissa on rauhoittava tunnelma ja kuosit ovat minimissä.

“Lähden tästä tilasta aamulla visuaalisesti vahvaan ja rikkaaseen, värien ilotulitukseen. Kotiin tullessani haluan tuntea tunnelmassa muutoksen”, Satu kuvailee.

Kodin sisustus rakentuukin pehmeille sävyille ja väljyyden tunteelle. Reilun 40 neliön kodissa ei synny perinteistä pienen kaksion vaikutelmaa; esillä ei ole sänkyä eikä keittiössä näy jääkaappeja tai liesituuletinta. Nukkumaparvi on rakennettu eteisen päälle ja kodinkoneet integroitu kiintokalusteiden sisään. On tilaa oleilulle.

Kevätauringossa vastapäisen punaisen talon sävy muuttuu jopa neonpersikkaiseksi, oikein hehkuen auringossa.

Cover Story 002 EMILY – Paper white

 
Sisustajana Satu on harkitsevainen ja tarkka. Kun oma visio on selkeä, joutuu joskus odottamaan. Remontin jälkeen Satu halusi myös tunnustella kodin tunnelmaa sisustuspäätösten suhteen. Talon ohi lipuva aurinko muuttaa vastapäisten talojen väriä heijastaen niiden erilaisia sävyjä myös Sadun kodin seinille. Kevätauringossa vastapäisen punaisen talon sävy muuttuu jopa neonpersikkaiseksi, oikein hehkuen auringossa.

“Sisustuksessa tykkään yhdistellä vanhaa ja todella modernia. Tällä hetkellä haaveilen keittiöön lasivitriinistä, joka yhdistyisi keittiön pöydän materiaaliin, ja olohuoneeseen unelmoin minimalistisesta, modernista abstraktista teoksesta, johon voisi lainata värejä vastakkaisista taloista. Kumppanini tosin huomautti, että ehkä kannattaisi maalata se itse, saisin kuulemma nopeammin ja varmemmin työn, joka minua miellyttää”, Satu nauraa.

“Viittaan siihen, että joskus se tarkkuus tarkoittaa sitä, että käydään jokainen Helsingin kukkakauppa läpi ennen kun olet löytänyt etsimäsi”, kumppani lisää ovensuusta pilke silmäkulmassa.


Kannoin silloin Cover Storyn sävymalleja mukanani ja etsin vaaleista sävyistä lähimmän bleiserin sävyyn ja tein keittiön seinän sävyvalinnan siltä istumalta.

 
Huoneiden vaaleat sävyt ovat yksi kokonaisuus, silti kaksi erilaista tunnelmaa. Keittiön lämmin luonnonvalkoinen luo tilaan hennon beigen tunnelman ja sopii täydellisesti keittiön vaaleisiin kaappeihin ja samalla sävyllä maalattuun pitkään hyllyyn. Sävy innoitti myös tason valintaan, johon lopulta valikoitui posliinin, lasin ja kvartsin seos. Itse seinän sävyn valinnassa Satu luotti itselleen tutuimpaan eli kankaaseen.

“Olimme Marimekon designtiimin kanssa afterworkeillä ja ihastuin kollegani beigeen bleiseriin. Kannoin silloin Cover Storyn sävymalleja mukanani ja etsin vaaleista sävyistä lähimmän bleiserin sävyyn ja tein keittiön seinän sävyvalinnan siltä istumalta. Vaatteet ja materiaalit muodista liittyvät useisiin päätöksiini”, Satu nauraa. “Kun näin sävyn isolla pinnalla ja kankaana, ymmärsin värin luonteen eikä kermaisuus herättänyt epäilyksiä”, hän jatkaa.

Keittiön sävyvalinta osoittautui täydelliseksi vanhan talon henkeen. Sattumalta se on myös tismalleen sama kuin asunnon vanhat listat ja väliovet. Klassinen lämmin sävy sointuu kauniisti hiottuun mäntylattiaan ja viereisen huoneen valkoiseen. 

Minulla on lempivärikausia. Siksi halusin seiniin sävyt, jotka tarjoavat taustan, johon voin yhdistellä värejä liikkuvina osina.

 

Cover Story 002 EMILY – Paper white

 

Lämpöisen keittiön pariksi Satu halusi puhtaan valkoisen olohuoneen. Vaihtuvia lempivärejä Satu tuo kotiinsa tekstiileissä, kukissa ja taiteessa. Vanhassa kodissa se oli mintunvihreä, jota seurasi nykyinen vaaleanpunainen kausi.

“Minulla on lempivärikausia. Siksi halusin seiniin sävyt, jotka tarjoavat taustan, johon voin yhdistellä värejä liikkuvina osina”, Satu kertoo.

Neutraalit vaaleat eivät kuitenkaan tee kodin tunnelmasta latteaa tai yksitoikkoista. Vaaleassa ympäristössä yksittäiset väripilkut korostuvat; keittiön tasolla olevat sitruunat ovat entistä keltaisempia, ja maljakossa lepäävät ruusut entistä vaaleanpunaisempia. Kiiltävät mustat aksentit korostuvat lämpimiä sävyjä vasten. Vastakkaisen talon voimakkaat värit tulevat myös kahdesta isosta ikkunasta osaksi Sadun kodin hillittyä, lempeää tunnelmaa.

Avaruuden tuntu sekä kolmen ja puolen metrin huonekorkeus hurmaavat yhä joka kerta kotiin tullessa. Vaaleat seinät tuntuvat samaan aikaan rauhoittavilta ja inspiroivilta. Tänne tullessaan Satu tuntee olevansa kotonaan.

 

Sadun valinnat:  002 EMILY & 006 ENID

Cover Story Journal

Journal on alustamme väri-inspiraatiolle – kaikelle ympäriltämme löytyvälle visuaaliselle ilolle.
Media kokoaa yhteen ihmisiä, tiloja, kulttuuria ja tekemistä värien ympäriltä. Tervetuloa maailmaamme!

Inspiroidu

Suunnittelijat

CS Yhteisö

Olemme koonneet asiakkailtamme saaneet kuvat yhteen galleriaan, josta voit hakea inspiraatiota ja ideoita omaan sisustukseesi.